|
|
Vuonna
1938 järjestettiin Turun siunauskappelin yleinen
arkkitehtuurikilpailu, jonka voitti ehdotuksellaan
Erik Bryggman. Rakennustyö aloitettiin keväällä 1939
ja keskeytettiin talvisodan ajaksi. Keväällä 1940
rakennustyöt käynnistettiin uudelleen ja
kappeli valmistui huhtikuussa 1941.
Siunauskappeli on sijoitettu hautausmaan itäosaan
mäntyjä kasvavalle kukkulalle. Se muodostaa
päätteen Uudenmaantien vieressä olevalta
pääportilta lähtevälle kujalle.
Rakennuksen sijoituksena on pyritty ottamaan huomioon
olemassa olevat maastomuodot. Rakennusmassojen, muurien
ja terassien sekä teiden ja polkujen sijoitusperusteena
on ollut suurien maastoleikkausten välttäminen.
Yhteyttä luontoon on korostettu myös sisätilaratkaisuilla,
erityisesti kappeliosassa. Etelään avautuva
yhtenäinen lasiseinä ja sen ulkopuolella
oleva kevyt terassointi istutuksineen liittää sisätilat
ympäröivään maastoon ja metsään.
|
|
| |
|
Kirkot
1. Tuomiokirkko
2. Mikaelinkirkko
3.
Martinkirkko
4. Pyhän
Hengen kappeli
5. Varissuon kirkko
6.
Pyhän
Ristin kappeli
7.
Ylösnousemuskappeli
>>
alakerta
>>
yläkerta
8. Paattisten kirkko
Yhteystiedot
Hautausmaantie
21
Puhelin (02) 261 7530
Lisätietoja
Turun
ja Kaarinan seurakuntayhtymä
© TriniMedia
2004-2008
Kaikki oikeudet pidätetään. |