|
|
Määräaikaisnäyttelyt sijaitsevat SOK:n varastoksi 1930-luvun
alussa valmistuneessa Linnanpuomissa. Linnanpuomissa on lisäksi esillä laivanrakennukseen
ja veneiden valmistukseen liittyvää aineistoa ja veneitä.
Turun
Ruissalossa toiminut veistämö oli aikoinaan Pohjoismaiden tunnetuimpia
pienveneveistämöitä. Sen valmistamat
erikokoiset purjeveneet, moottoriveneet, loistojahdit,
pienehköt rannikkoalukset, vartio- ja torpedoveneet
olivat aikansa merkkituotteita. Niitä vietiin
myös Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Argentiinaan.
Näyttelyssä kerrotaan veistämön
tuotannosta, suunnittelijoista ja purjehduskulttuurin
historiasta. Tuotanto Forum Marinum -säätiö 2004.
Odota,
kunnes kuva pyörii. Liikuta kuvaa hiirellä.
|
|
|
|
|
| |
|
Turun museot
1. Aboa
Vetus
2. Ars
Nova
3. Turun
kauppahallin museo
4. Tuomiokirkkomuseo
5. Turun
linnan museo
6. Sibelius-museo
7. Wäinö Aaltosen
museo
8. Turun
kauppahallin museo
9. Forum
Marinum
>> Suomen
Joutsen
>> Sigyn
>> Kruununmakasiini
>> Linnanpuomi
10. Ett
Hem
11. Biologinen
museo
12. Turun
taidemuseo
Avoinna
Museolaivat:
1.6. – 31.8. avoinna päivittäin
kello 11–19, paitsi juhannusaattona ja juhannuspäivänä.
Näyttelyt:
1.5 – 30.9. avoinna joka päivä kello
11–19, paitsi vapunpäivänä, juhannusaattona
ja juhannuspäivänä
1.10. – 30.4. avoinna tiistaista sunnuntaihin
kello 11–18, suljettu maanantaisin sekä uudenvuodenpäivänä,
pitkäperjantaina, itsenäisyyspäivänä, jouluaattona
ja joulupäivänä
Yhteystiedot
Linnankatu 72, 20100 Turku
Puhelin: (02) 282 9511
Lippukassan ja museomyymälän puhelin (02) 282 9511
Lisätietoja
Forum
Marinumin omat www-sivut
© TriniMedia
2004-2008
Kaikki oikeudet pidätetään.
|