etusivu > Ravintolat > Ruokaravintolat > Cindy

Laivan pohjana toimii vuonna 1954 rakennettu proomualus, jolla Rosenlew Osakeyhtiö kuljetti puutavaraa ja muuta rahtia Porissa. 1970 –luvulla proomu sai nykyiset mittansa, kun kaksi samanlaista proomua yhdistettiin Juurikassokeri Oy:n toimesta ja sillä alettiin ”Juuso”–nimisenä kuljettaa sokerijuurikkaita Turun saaristosta Naantalin sokeritehtaalle jalostettaviksi.

Sokerijuurikaskuljetukset loppuivat 1980 –luvulla ja proomu päätyi Pansion rantaan odottelemaan parempia aikoja. Viimeisen varsinaisen työkomennuksensa proomuna se teki Hirvensalon siltatyömaan varastona 1990 –luvun alussa.

Ruokasali Terassi

Tammikuussa 1999 Nukkumatin Juhlapalvelu Oy osti proomun ja RMR Oy Merirakenteen Pansion telakka rakensi sen nykyiseen muotoonsa ja valmis ravintolalaiva avasi kantensa toukokuun lopussa samana vuonna.

Proomumaiseen alukseen haluttiin mahdollisimman paljon laivan muotoja mastoineen ja komentosiltoineen. Erikoisuutena on myös kaksi oikeaa pelastusvenettä, jotka toimivat viihtyisinä pikku ”loosheina” sekä taiteilija Pepe Gonzalesin muotoilema keulakuva.

 


 

 

 

 


 

 

 

360-kuvat kohteesta

>> Ruokasali
>> Terassi

Yhteystiedot

Ravintolalaiva Cindy
PL 744, Aurajoen rannalla Teatterisillan kupeessa
20101 Turku

Puhelin (02) 250 2300

Sähköposti info@cindy.fi

Internet: www.cindy.fi

Avoinna

ma-pe 11-23

la 12-24

su 13-21