|
|
Turun
tähtitorni valmistui vuonna 1819 aikakauden merkittävimmän
arkkitehdin C. L. Engelin suunnitelmien mukaan Turun
akatemian tähtitieteelliseksi observatorioksi.
Tähtitorni palveli tähtitieteellistä tutkimusta
kuitenkin vain 12 vuotta, kun toiminta siirrettiin
akatemian mukana Helsinkiin v. 1834. Sen jälkeen
tähtitornin uudelleen käyttöä mietittiin
kaksi vuotta ja lopulta v. 1836 sinne sijoitettiin
Turun ruotsinkielinen merenkulkukoulu (Åbo Navigationsskola),
joka toimi Engelin rakennuksessa peräti 131 vuotta
vuoteen 1967 saakka. Sen jälkeen kesti pitkään
ennen kuin rakennukselle keksittiin uutta käyttöä.
Ehdotuksia oli monenlaisia ravintolasta käärmetaloon.
Monista ehdotuksista hyväksyttiin lopulta turkulaisten
merenkulkijoiden esitys merenkulkumuseon perustamisesta
tähtitorniin. Sittemmin rakennukseen päätettiin
sijoittaa myös turkulaisen tähtitieteen tutkimuksen
monipuolista historiaa mm. professori Yrjö Väisälän
kokoelmat.
Odota,
kunnes kuva pyörii. Liikuta kuvaa hiirellä.
|
|
Vartiovuoren tähtitorni 4.10.2004 |
|
|
| |
|
Turkua - kaupunkielämää
1. Pääkirjasto
2. Radio Auran Aallot
3. Radio Majakka
4. Joulukuusi
5. Vartiovuori
6. Kauppahalli
7. Hansakortteli
8. Kupittaan jäähalli
9. Lastentalo Mukulax
10. Joulurauhan julistus
11. Kauppatori
12. Kaupungintalo yöllä
© TriniMedia
2004-2008
Kaikki oikeudet pidätetään. |